Seegi Maja a la carte ravintolassa voitte nauttia ainutlaatuisista ruoista ja barokkimusiikista. Viihtyisä takkasali on ihanteellinen paikka pienimuotoisten juhlien ja tilaisuuksien järjestämiseen. Olut- ja viinikellari on mukava paikka rauhalliseen ajanviettoon. Sauna virkistää kehoa ja sielua. Hotelli tarjoaa mahdollisuuden eri aiheisiin keskittyneisiin pukujuhliin osallistumiseen.
Seegi Majan historia. HGS Pühavaimu Kiriku Seek eli Pyhän Hengen Kirkon köyhäintalo.
Seegi Maja eli Köyhäintalon tietojen mukaan Pärnun vanhin rakennus, joka valmistui vuonna 1658 Pyhän hengen kirkon vaivaistalon muutostöiden jälkeen.
Seegi Maja on saanut nykyisen, 1600-luvun mukaisen ulkomuotonsa vuosina 1998-2000, Raivo Tõnismaan johtaman ja AS Ecoberin toteuttaman entisöintiurakan myötä. Entisöintityöt toteutettiin arkkitehtien Leevi Sokkin ja Rein Raien suunnitelmien mukaan.
Arkeologit tekivät vuonna 1998 rakennuksen entisöintitöiden aikana monia jännittäviä 1300-1400-luvulta peräisin olevia löytöjä, jotka viittaavat siihen, että tällä paikalla toimi aikanaan kapakka. (Rheiniläistä keramiikkaa – viinipulloja, keittoastioiden sirpaleita, veitsenteroitusteroitin, piikivi, kolikoita liiviläisen sotilaan lompakosta:)
On oletettu, että tällä paikalla sijaitsi aikanaan Jürgen Kratzen omistama kapakka, joka myytin vuonna 1544 Torin kirkkoherralle Michel Schwerdersille, joka hankki tämän talon Elsabe-tyttärelleen.
Tontti luovutettiin vuonna 1580 kuningas Stephan Bathory määräyksen nojalla Pärnun kaupungille ja sinne rakennettiin vuonna 1658 köyhäinsairaala, josta myös Hospidali-katu on nimensä saanut.
Hospitaali tarkoitti keskiaikaan eristys- ja huolenpitosairaalaa, joka taas sai nimensä hospitaliiteiltä –
köyhiä ja sairaita hoitaneilta Hospitaali-veljeskunnan munkeilta. Hospes, hospites latinaksi vieras tai vieraanvarainen vierastalon isäntä, myös kapakoitsija. Hospitium latinaksi vierastalo, saksaksi Hospital. Hospilatiitti-veljeskunnat syntyivät jo 800-luvulla. Sairaiden suojelupyhimykset olivat Lasarus ja Pyhä Rochus.
Seek eli köyhäinsairaala tarkoitti keskiaikaan sairaiden ja vammaisten turvapaikkaa, joka toimi lahjoitusvarojen turvin. Köyhäinsairaalan seek-nimitys muuttui myöhemmin kansanomaiseksi vanhainkoti-sanaksi. Talo osoitteessa Hospidali 1 toimi myös sairaalana. Seek olikin laitos, joka tarjosi sekä ylläpitoa että sairauksien hoitoa.
Maistraatti myi vanhan köyhäintalon rakennuksen vuonna 1816 samassa korttelissa sijainneelle Hans Dietrich Schmidtin tuonti-vientitavaratalolle (1741 -1942), talo oli käytössä sivurakennuksena.
Arkeologit ovat rakennuksen kiviseinien sijainnin ja niiden strategisten yhteyksien pohjalta olettaneet, että hospitaali-köyhäintalon rakentamisen aikana hyödynnettiin 1600-luvulla myös aikaisemmin samalla paikalla sijainneen keskiaikaisen rakennuksen kivimuureja ja että rakennus on alun perin rakennettu vuosien 1250 ja 1350 välisenä aikana, mutta rakennuksen tarkkaa ikää arkeologit eivät ole pystyneet määrittelemään.
Sisustussuunnittelu ja freskot: Omar Volmer, tyylisuuntaus: uus-vanha barokki. Takomatyöt: Gunnar Vares.
Tekstit Seegi Majan ravintolan maalauksissa:
Siinä, missä vauraus juhlii, Lasarus-parka on hädissään, mutta kuoleman jälkeen kaikki kääntyy päälaelleen.
Ilman ruokaa ja juomaa Venuskin kuihtuu (Rakkaus kulkee vatsan kautta).




